Tämän artikkelin suomenkielinen versio on esittelyvideon alla.
This article examines the content of the discussion session on Finland’s nuclear weapons policy organized by the Nuclear Monitoring Group, Freedom to Choose Otherwise Civic Movement and Peace Union of Finland in Helsinki on October 15, 2024.
“A nuclear war cannot be won and must never be fought.”
When opening the discussion, Erkki Tuomioja (NGO Historians without Borders) stated that the legislation in force in Finland prohibits the importation of nuclear weapons into Finland, and there is no need to change this.
However, after Finland joined NATO, it is unclear how Finland views the training of using nuclear weapons, and how Finland will continue its line aimed at joint Nordic nuclear disarmament. According to him, the question is relevant as Finland participates in NATO’s Steadfast Noon nuclear weapons exercise.
According to Tuomioja, one of the starting points for this debate can be seen in the statement made by Reagan and Gorbachev in 1985 that “A nuclear war cannot be won and must never be fought”. He reminded that all five nuclear weapon states affirmed this in their 2021 joint statement.
However, the question is whether it is acted following this, or whether things are happening in the world, in which someone might like to involve Finland as well, and which increase the risk that nuclear weapons would be used, Tuomioja reflected.
Finnish legislation does not allow nuclear weapons to be imported into its territory
Kimmo Kiljunen (Chair of Foreign Affairs Committee, Parliament of Finland), who was in the audience, pointed out that there were strong forces that wanted to change the current legislation in such a way that it would allow the import of nuclear weapons to Finland. However, as part of the discussion of the DCA agreement, it was agreed that this will not change.
Finland’s nuclear weapons policy has changed radically
Tytti Erästö (Senior Researcher in the SIPRI Weapons of Mass Destruction Programme) brought up the fact that most of the non-nuclear-weapon NATO countries have opted out of exercises related to the use of nuclear weapons. Finland, on the other hand, as a new NATO country, has immediately joined the exercise.
She considers that Finland will no longer renounce nuclear weapons. Instead of just passive support, Finland has taken a step forward by actively supporting operational tasks related to the sharing of nuclear weapons in NATO. Erästö considers that Finland’s nuclear weapons policy has changed very radically. The change is radical, especially when you take into account Finland’s previous line, which emphasized the need to bring tactical nuclear weapons under arms control.
She emphasized the risks associated with the existence of tactical nuclear weapons, which have been completely forgotten in the current Finnish debate. She sees the key problem as the fact that the threshold for their use is lower compared to strategic ones, and this is based on the dangerous assumption that a nuclear war can be limited, or that it can even be won. In fact, there is no guarantee that escalation could be controlled once a nuclear war started.
NATO’s overall deterrence in Europe is based on conventional capabilities
According to Erästö, the deterrence value of tactical nuclear weapons deployed in Europe is questionable. On the one hand, it is a matter of lack of credibility. The use of nuclear weapons in NATO would require a unanimous decision among more than thirty member countries. In addition to the ethical and moral aspects and huge risks of escalation, the location of tactical nuclear weapon bases in Europe is well known, which is why the targets would be easy to destroy during a possible war.
Erästö stated that this is not a problem in terms of NATO’s overall deterrence, because NATO’s overall deterrence is very strong. It relies primarily on conventional abilities, not nuclear weapons. NATO has a clear superiority over Russia in the field of conventional weapons (see the picture; source: Reducing the Role of Nuclear Weapons in Military Alliances, SIPRI Report). The United States and Canada are not included in these figures.
Nuclear weapons cause insecurity
Erästö stated that the insecurity experienced in Europe recently is not related to Russia’s unpredictability, but to the fact that it is not possible to defend against nuclear weapons in any way if one of the parties has them. It’s not that NATO’s deterrence is lacking, although one can get that impression from the current discussion.
She brought out the fact that, based on newspaper reports, there have been discussions in the United States about how to respond to a possible limited nuclear attack by Russia, for example in connection with the war in Ukraine, in which case they would have ended up responding with conventional weapons. One reason for this, according to Erästö, is that they have not come up with reasonable targets for tactical nuclear weapons. Sometimes during the Cold War there were of course a little more of those targets, when there was some sort of middle ground between Western Europe and the Soviet Union, but what would those targets be today?
Tactical nuclear weapons are the most fatal issue for us
Kiljunen pointed out that nuclear weapons were indeed talked about when Finland joined NATO. It was recognized that this nuclear deterrent that the United States has, which can be used as a deterrent to NATO, is a real thing. US strategic nuclear weapons are the backbone of deterrence. He stated that these tactical nuclear weapons are not that deterrent. They are only one part of the whole that NATO holds within itself.
He reminded that three NATO countries have nuclear weapons, and they keep the decision-making about them absolutely to themselves. Their use is ultimately in the hands of the President of the United States, the Prime Minister of the UK and the President of France. There is no common NATO decision-making system related to nuclear weapons. According to him, understanding this is important.
Tactical nuclear weapons are precisely the most fatal issue for us, Kiljunen underlined, and stated, following the previous president of Finland, Niinistö, that we are not the subject in this matter, we are the object. We are not the decision maker at any point, we are only a potential target, and when it comes to tactical nuclear weapons, being a target is absolutely problematic.
Awareness of the risks associated with the deterrence policy has been obscured
Erästö brought up the fact that in recent years a discussion has started in NATO about the decentralization of tactical nuclear weapons by enabling their more flexible movement in times of crisis. That way, it would be more difficult for the opponent to score on them. Decentralization plans have also been reflected in discussions in Finland. In this discussion, the awareness of the huge risks related to the deterrence policy has, according to Erästö, been dangerously obscured. Strengthening NATO’s nuclear weapons policy does not eliminate these risks, but on the contrary, increases them. The dispersion of nuclear weapons indeed complicates their targeting, but the logical solution for the opposing side is to increase the number of targets, she stated.
Erästö emphasized that geography must also be taken into account when weighing these risks. If tactical nuclear weapons were brought to Finland during a crisis under this decentralization strategy, from Russia’s point of view they might rather look like strategic nuclear weapons, because the bases of Russian strategic nuclear weapons are located on the Kola Peninsula, close to the Finnish border. The large population center in St. Petersburg is also close to the border.
She also considered that if the import of nuclear weapons were allowed, it would feed Russia’s already exaggerated threat images related to NATO. In addition to regional tensions, this could also affect the strategic balance of mutual deterrence between Russia and the United States.
The policy of deterrence is logically implausible
Mika Kerttunen (Associate Professor of Military Strategy, National Defence University) examined deterrence policy critically from the perspective of his discipline. He emphasized that deterrence is an effect. The effect when an actor decides to refrain from an action assumed to be harmful to that actor, due to the costs likely to be incurred by the other party. He stated that deterrence can work, but there is no guarantee when it will work.
Kerttunen stated that it is generally thought that talking about nuclear deterrence is some kind of realism, truthful, probable, believable, rational and therefore good. Believing in nuclear deterrence is, on the contrary, complete idealism. Idealism about knowing what the other person thinks, how this other person decides on things, what kind of pain points there are, and that I or we together would be ready for such drastic measures as the use of nuclear weapons in such a situation that the other person is doing something that we don’t want to. Kerttunen considered that this is idealism, not realism.
All countries should have a responsible nuclear weapons policy
Kerttunen pointed out that every state should have a responsible nuclear weapons policy. And it should be responsible in relation to humanity and not to something else. Therefore, according to Kerttunen, Finland must also have a nuclear weapons policy. It is either explicit or it is implicit. It would be better to be explicit, and that can only be created through discussion. But where is this debate, he asked?
Kerttunen brought out elements that a responsible nuclear weapons policy could have:
Reducing dependence on nuclear weapons
Refraining from first use
Caution in training
Promotion of nuclear weapons control and disarmament
Avoiding threatening rhetoric
Suomestako ydinasevaltio? – 15.10.2024
Tämä artikkeli tarkastelee Ydinaseseurantaryhmän, Vapaus valita toisin -kansalaisliikkeen ja Suomen rauhanliiton Helsingissä 15.10.2024 järjestämän, Suomen ydinasepolitiikkaa koskeneen keskustelutilaisuuden antia.
Ydinasesotaa ei voi kukaan voittaa eikä sellaista tule koskaan käydä
Avatessaan keskustelun, Erkki Tuomioja (Historioitsijat ilman rajoja) totesi, että Suomessa voimassa oleva lainsäädäntö kieltää ydinaseiden tuomisen Suomeen, eikä tähän ole tarvetta tehdä muutosta. Suomen liityttyä NATO:on, on kuitenkin epäselvää, miten Suomi suhtautuu ydinaseiden käytön harjoitteluun ja miten Suomi jatkaa yhteispohjoismaista ydinaseriisuntaan tähtäävää linjaansa. Hänen mukaansa kysymys on ajankohtainen Suomen osallistuessa juuri alkaneeseen NATO:n Steadfast Noon -ydinaseharjoitukseen.
Tuomiojan mukaan eräs lähtökohta tälle keskustelutilaisuudelle on Reaganin ja Gorbatshovin 1985 lausuma, että ydinasesotaa ei voi kukaan voittaa eikä sellaista koskaan tule käydä. Hän muistutti, että kaikki viisi ydinasevaltiota toistivat tämän 2021 antamassaan yhteisessä lausumassaan.
Herää kuitenkin kysymys, toimitaanko tämän mukaisesti vai tapahtuuko maailmassa asioita, joihin Suomikin halutaan vetää mukaan ja jotka lisäävät riskiä, että ydinaseita todella käytettäisiin, Tuomioja pohti.
Suomen lainsäädäntö ei salli ydinaseiden tuontia alueelleen
Yleisössä ollut Kimmo Kiljunen (Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja, Eduskunta) toi esiin sen, että oli vahvoja voimia jotka halusivat muuttaa voimassa oleva lainsäädäntöä siten, että se sallisi ydinaseiden tuonnin Suomeen. Osana DCA-sopimuksen käsitelyä kuitenkin sovittiin, ettei tähän tule muutosta.
Suomen ydinasepolitiikka on radikaalisti muuttunut
Tytti Erästö (Vanhempi tutkija, SIPRI, joukkotuhoaseiden ohjelma) toi avauspuheenvuorosaan esiin sen, että suurin osa ydinaseettomista NATO-maista on jättäytynyt pois ydinaseiden käyttöön liittyvistä harjoituksista. Suomi sen sijaan on uutena NATO-maana mennyt heti mukaan harjoitukseen.
Hän katsoo, että Suomi ei siis enää irtisanoudu ydinaseista. Pelkän passiivisen tuen sijaan Suomi vaikuttaa menneen pidemmälle tukemalla aktiivisesti ydinaseiden jakamiseen liittyviä operatiivisia tehtäviä NATO:ssa. Erästö katsoo, että Suomen ydinasepolitiikka on tosiasiassa muuttunut hyvin radikaalisti. Muutos on radikaali etenkin, kun huomioi Suomen aiemman linjan, joka korosti tarvetta saada taktiset ydinaseet asevalvonnan piiriin.
Erästö korosti taktisten ydinaseiden olemassaoloon liittyvän riskejä, jotka ovat täysin unohtuneet suomalaisessa nykykeskustelussa. Keskeisenä ongelmana hän näkee sen, että taktisten ydinaseiden käyttökynnys on matalampi strategisiin verrattuna. Tämä perustuu vaaralliseen oletukseen siitä, että ydinsotaa voidaan rajoittaa tai että se voidaan jopa voittaa. Tosiasiassa ei ole mitään takeita siitä, että eskalaatiota voitaisiin hallita ydinsodan alettua.
NATO:n kokonaispelote Euroopassa perustuu tavanomaisiin kykyihin
Erästön mukaan Eurooppaan sijoitettujen taktisten ydinaseiden pelotearvo on kyseenalainen. Yhtäältä kyse on uskottavuuden puutteesta. Ydinaseiden käyttö NATO:ssa edellyttäisi yksimielistä päätöstä yli kolmenkymmenen jäsenmaan kesken. Eettisten ja moraalisten näkökohtien ja valtavien eskalaatioriskien lisäksi taktisten ydinasetukikohtien sijainti Euroopassa on hyvin tiedossa, mistä johtuen kohteet olisi helppo tuhota mahdollisen sodan aikana.
Erästö totesi, ettei tämä kuitenkaan ole ongelma NATO:n kokonaispelotteen kannalta, sillä NATO:n kokonaispelote on erittäin vahva. Se perustuu ensisijaisesti tavanomaisiin kykyihin, eikä ydinaseisiin. NATO:lla on selvä ylivoima Venäjään nähden tavanomaisten aseiden saralla.
(Source: Reducing the Role of Nuclear Weapons in Military Alliances, SIPRI Report). Yhdysvallat ja Kanada eivät sisälly näihin lukuihin.
Ydinaseet aiheuttavat turvattomuuden
Erästö totesi, että Euroopassa viime aikoina koettu turvattomuus ei liity Venäjän arvaamattomuuteen vaan siihen, että ydinaseilta ei ole mahdollista puolustautua millään tavalla, jos jollain osapuolella niitä on. Kyse ei ole siitä, että NATO:n pelote olisi puutteellinen, vaikka nykykeskustelusta voi saada sellaisen käsityksen.
Erästö toi esiin sen, että lehtiraporttien perusteella Yhdysvalloissa on keskusteltu siitä, miten vastattaisiin Venäjän mahdolliseen rajattuun ydinaseiskuun esimerkiksi Ukrainan sodan yhteydessä, jolloin olisivat päätyneet siihen, että vastattaisiin tavanomaisilla aseilla. Yksi syy tälle on Erästön mukaan se, että ei ole keksitty järkeviä kohteita taktisille ydinaseille. Kylmän sodan aikaan kohteita oli luonnollisesti vähän enemmän, kun oli jonkinlainen välimaasto Länsi-Euroopan ja Neuvostoliiton välillä, mutta mitä ne kohteet nykyään olisivat?
”Taktiset ydinaseet ovat meille se kohtalokkain kysymys”
Kiljunen toi esiin, että ydinaseista kyllä puhuttiin Suomen liittyessä NATO:on. Tunnistettiin, että tämä ydinasepelote, joka Yhdysvalloilla on olemassa ja jota voidaan käyttää NATO:n pelotteena, on reaalinen asia. Yhdysvaltain strategiset ydinaseet on pelotteen runko. Hän totesi, etteivät nämä taktiset ydinaseet ole sitä pelotejärjestelmää. Ne ovat vain yksi osa sitä kokonaisuutta, jonka NATO sisältää.
Kiljunen muistutti, että kolmella NATO-maalla on ydinaseet, ja ne pitävät niitä koskevan päätöksenteon absoluuttisesti itsellään. Niiden käyttö on viime kädessä Yhdysvaltain presidentin, UK:n pääministerin ja Ranskan presidentin kädessä. Ei ole olemassa mitään yhteistä NATO:n päätöksentekojärjestelmää, joka liittyy ydinaseisiin. Tämän ymmärtäminen on hänen mukaansa tärkeää.
Taktiset ydinaseet ovat meille juuri se kohtalokkain kysymys, Kiljunen alleviivasi ja totesi Suomen edellistä presidenttiä Niinistöä mukaillen, että me emme ole subjekti tässä asiassa, me olemme objekti. Me emme ole päätöksentekijä missään vaiheessa, olemme vain potentiaalinen kohde ja taktisten ydinaseiden osalta se kohteena oleminen on ihan absoluuttisen ongelmallinen asia.
Tietoisuus pelotepolitiikkaan liittyvistä riskeistä on hämärtynyt
Erästö toi esiin sen, että NATO:ssa on käynnistynyt viime vuosina keskustelu taktisten ydinaseiden hajauttamisesta mahdollistamalla niiden joustavampi liikuttelu kriisiaikoina. Näin vastustajan olisi hankalampi maalittaa niitä. Hajauttamissuunnitelmat ovat heijastuneet myös Suomessa käytyihin keskusteluihin. Keskusteluissa tietoisuus pelotepolitiikkaan liittyvistä valtavista riskeistä on Erästön mukaan vaarallisella tavalla hämärtynyt. NATO:n ydinasepolitiikan vahvistaminen ei näitä riskejä poista vaan päin vastoin lisää niitä. On totta, että ydinaseiden hajautus monimutkaistaa niiden maalitusta, mutta looginen ratkaisu vastapuolelle on lisätä kohteiden määrää, hän totesi.
Erästö korosti, että näitä riskejä punnittaessa on huomioitava myös maantiede. Jos Suomeen tuotaisiin tämän hajauttamisstrategian mukaisesti kriisiaikana taktisia ydinaseita, Venäjän näkökulmasta ne saattaisivat pikemminkin näyttää strategisilta ydinaseilta, sillä Venäjän strategisten ydinaseiden tukikohdat sijaitsevat Kuolan niemimaalla, lähellä Suomen rajaa. Myös suuri asutuskeskus Pietarissa on lähellä rajaa.
Erästö katsoi myös, että ydinaseiden tuonnin sallimisella ruokittaisiin Venäjällä jo muutenkin liioiteltuja NATO:on liittyviä uhkakuvia. Alueellisten jännitteiden lisäksi tämä saattaisi vaikuttaa myös strategiseen tasapainoon, joka liittyy molemminpuoliseen pelotteeseen Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä.
Pelotepolitiikka on loogisesti epäuskottavaa
Mika Kerttunen (Sotilasstrategian dosentti, Maanpuolustuskorkeakoulu) tarkasteli pelotepolitiikkaa kriittisesti tieteenalansa näkökulmasta. Hän korosti, että pelote on vaikutus. Se vaikutus, kun joku toimija päättää pidättäytyä tälle toimijalle oletetusta haitallisesta toiminnasta, toisen osapuolen todennäköisesti aiheuttamien kustannusten takia. Hän totesi, että pelote voi toimia. Mutta milloin se toimii, siitä ei ole mitään takeita.
Kerttunen totesi, että yleisesti ajatellaan, että ydinasepelotteesta puhuminen on jonkinlaista realismia, todenperäistä, todennäköistä, uskottavaa, rationaalista ja sitä kautta hyvää. Ydinasepelotteeseen uskominen on päinvastoin täydellistä idealismia. Idealismia siitä, että tiedettäisiin, mitä toinen ihminen ajattelee, miten tämä toinen ihminen päättää asioista, millaisia kipupisteitä on olemassa ja että minä tai me yhdessä olisimme valmiita niinkin drastisiin toimenpiteisiin kuin ydinaseiden käyttöön sellaisessa tilanteessa, että se toinen on tekemässä jotain sellaista mitä me ei haluta. Kerttunen katsoi, että tämä on idealismia eikä realismia.
Kaikilla mailla pitäisi olla vastuullinen ydinasepolitiikka
Kerttunen toi esiin sen, että jokaisella valtiolla tulisi olla vastuullinen ydinasepolitiikka. Ja sen tulisi olla vastuullinen suhteessa ihmiskuntaan eikä johonkin muuhun. Näin ollen hänen mukaansa Suomellakin pitää olla jokin ydinasepolitiikka. Se on joko eksplisiittinen tai sitten se on implisiittinen. Sen olisi parempi olla eksplisiittinen, ja sellainen syntyy ainoastaan keskustelun kautta. Mutta missä on tämä keskustelu, hän kysyi.
Kerttunen toi esiin elementtejä, joita vastuullisessa ydinasepolitiikassa voisi olla:
Ydinaseriippuvuuden vähentäminen
Ensikäytöstä pidättäytyminen
Varovaisuus harjoittelussa
Ydinasevalvonnan ja riisunnan edistäminen
Uhkaavan retoriikan välttäminen